Tänään oli aivan mahtava keli! Aurinko paistoi ja asteita oli muutama miinuksen puolella. Mentiin pariksi tunniksi kuvailemaan ja käytiin myös reenamassa.
Kaukoja. Olin muutaman metrin päässä. Mä en ymmärrä kun edelleenkin teen ihan vaistomaisesti käsiliikkeen, jota ei siis oikeesti enää tarvittaisi. Ehkä mun on syytä aloittaa tää itsenäinen treenaaminen ilman koiraa.
Tehtiin joitakin maahan-istu-maahan-kaukoja. Olin ehkä n. 2 metrin päässä. Hyvin menivät. Koitin pitää palkkauksen yllättävänä eli palkkasin välillä yhdestä, välillä kahdesta liikkeestä.
Paikalla makuu piilossa. Olin puun takana, josta näin Timin, mutta Timi ei nähnyt minua. Poika ei vaihtanut lonkka-asentoon, eikä ollut levoton ja tärkeintä: ei noussut. Eli siis varsin hyvin meni paikalla makuu, joka kesti 3min.
Jääviä liikkeitä muutama. Nopeita eikä ennakoimista. Tästä on hyvä jatkaa.
Seuraamisessa tehtiin paljon tiukkoja, erilaisia käännöksiä Pojan pepun käyttö on jo todella nopeaa ja se osaa sitä peppuaan tosissaan käyttää. tehtiin myös pelkkää pyörimistä paikoillaan , tuntui hienolta!
Tässä vielä muutama kuva tältä päivältä. Toivottavasti tässä joululoman aikana tulee vielä yhtä kauniita kelejä :o)



