Ei, en ole unohtanut Timin blogia. Yksinkertaisesti minulla on vain ollut niin paljon tekemistä, että en ole päivitellyt. Timi on vietellyt lomaa tokosta eli nautiskellut leikeistä, temppuillut ja lenkkeillyt. Tämä kaikki on omistajan yllättävän tokomotivaation laskun syytä, mutta eiköhän se nouse piakkoin.

Tultiin tänään mökiltä, ja menin kentälle treenaamaan. Timi oli intoa täynnä ja häntä heilui koko ajan, hyvä :)

Seuraamista otin pari lyhyttä pätkää. Minun pitäisi harjoitella itsekseni täyskäännöstä oikealla. Timi osaa käännöksen, mutta minä en. Toisin sanoen käännyn huonosti, jolloin Timinon vaikeampi säilyttää oma seuraamispaikkansa. Ehkäpä minun on aika ruveta harjoittelemaan käännöksiä itsekseni.

Paikallamakuusta on tullut yksi varmimmista liikkeistämme. En olisi ikinä uskonut, että aion sanoa sitä. Se on kuitenkin aina ollut epävarma ja vihdosta viimein voin jättää koiran makuulle, ilman kovaa jännitystä. Timi on varmaan huomannut sen, että olen levollisempi ja pysyy siksi rauhallisesti maassa. :)

Onnistuneen paikallamakuun jälkeen otin kaksi lyhyttä kaukoa. Timi teki oikein upeat asennonvaihdot ensimmäisessä harjoituksessa. Toisella kertaa palkitsin suoraan ensimmäisestä noususta, sillä haluan edelleen vahvistaa nopeaa nousemista. Eipä siis ollut ongelmia myöskään kaukojen suhteen.

Huomenna onkin 1.9 ja minun synttärit! 17-vuotta tulee vihdoin täyteen, enää vuosi ja tämä likka pörhältää autolla!!!